maanantai 15. huhtikuuta 2013

Summer plans 2013

Heipä hei! Kevään tullen oon myllännyt oikein kunnolla vaatehuonetta ja laittanut vanhoja goottikuteita huuto.nettiin myyntiin. Käykää kurkkaamassa jos jotain löytyisi teillekin !

Kesäsuunnitelmista on aina kiva puhua, joten tässä vähän tulevia suunnitelmia!

Kesäkuussa aion painaa töitä, mutta juhannuksena on perinteisesti mökkeilty toisena päivänä, ja rellestetty toisena päivänä. Tänä vuonna suunnitelmat ovat vielä avoinna, joten jos joku tietää missä päin Suomea ovat parhaat juhannuskekkerit, niin kertokaa ihmeessä!


 Kesäkuun 26, 28 ja 29. päivä Helsingissä Rock the Beach festarit herättivät mielenkiintoni totta kai Green Dayn takia. Festareita ja keikkoja takavuosina ahkerasti kiertäneenä voin sanoa, että Green Day vuonna 2010 oli elämäni paras keikka. Mietin, jospa olisi aika uudestaan heittäytyä muistoihin ja mennä katsomaan GD:tä. Lippujen hinta on hieman suolainen, 81.50€ per päivä, joten ko. festarit ovat vielä harkintamyssyn alla.


Ämyrock on Hämeenlinnan kaupunginpuistossa järjestettävä ilmaisfestari 29.6, johon harvemmin mennään musiikin, mutta sitä useammin ihan vaan perinteen ja tapahtuman ilmapiirin takia. Rento, kesäinen, hieman tietysti päihteenhuuruinen tapahtuma vaan on sellainen hämeenlinnalaisten juttu, jonne usein on omakin tie vienyt vaikka täällä mansen huudeilla nykyään majailenkin.



 Heinäkuun alun pyhitän Summer Up - festareille, jonne suuntaamme kivalla tyttöporukalla katsomaan ekaa kertaa, miltä Lahden meno näyttää. Yövymme hotellissa ja menemme fiilistelemään kesää ja hyvää seuraa sinne :-) Tämä on kyllä yksi ensi kesän kohokohtia ihan vaan sen takia, että tällä tyttöporukalla ei voi mennä bileet väärään suuntaan ! :)

Wanajan juhlavuosi on tänä vuonna ja tämä festari on sitten vielä Ämyrockiakin enemmän perinnefestari, jossa hämeenlinnalaiset tapaa toisiaan. Paikka on hyvä, meno on yleensä ollut hyvä, esiintyjätkin varsin mallikelpoisia :-) tänä vuonna eniten odotan PMMP:tä, Ismo Alankoa, Klamydiaa ja Cheekiä - kaikki sen takia, että uskon ko. esiintyjien järjestävän hyvän menon linnapuistoon :-)

Näiden festareiden lisäksi monella kaverilla on synttärit, omani mukaan lukien, ja ajattelin kerrankin järjestää ihan oikeat kekkerit.. :D Ollaan myös miekkosen kanssa säästetty vähän rahaa, että voitais käydä vaikka Virossa Pärnussa tai jossain muualla kesäkohteessa. Lisäksi Tampereella ei kyllä kesällä tule tylsää päivää, aina löytyy jotain mitä tehdä, mm. Viikinsaareen haluaisin pistäytyä :)

Saa nähdä, mihin päädytään ! Mutta hyvältä kyllä näyttää kesä 2013, vai mitä mieltä te olette? Onko teillä ehdottomia kesäsuunnitelmia tai -perinteitä? :-)

2 kommenttia:

  1. Kesäsi kuulostaa ihan huippu kivalta! :)
    Itsellä olisi haaveissa mennä Sauna openairiin ja Tuskaan :) Täytyypä katsoa miten onnistuu...riippuu ihan töistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Tuskassa olin viime vuonna, ja se ei ihan täyttänyt odotuksiani, mutta eihän sitä tiedä koskaan miten festarit muuttuu vuosittain:)

      Poista

Jätä tarinasi ja kommenttisi <3